keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Pumppitreeniä Fuerteventuralla

Lupailin treeniraporttia etelän auringon alta ja tässä sitä tulee - kohteena Fuerteventuran Caleta de Fuste.

Mesta on aivan totaalinen mummotunneli, tyhjän päälle rakennettu turistikohde. Vaikka opas uhosi tullessa bussimatkalla että Fuerteventura on varsin ruuhkainen, hotellien varausaste yli 90%, se ei ainakaan täällä näy. Rauhallista on ja yöelämä rajoittuu "keskustan" kasaribaareihin, joissa on turha kuvitella mitään tämän vuosituhannen aikana julkaistua musiikkia kuulevansa. No, aurinkoa ja rentoutumista riittää, sehän on pääasia tällaisella perus kanarian talvilomalla.

Asiaan. Etukäteistiedustelujen perusteella kohteessa piti olla ihan asiallinen punttis, Geranios Suites hotellin yhteydessä toimiva Ocean Gym. Tätä lähdimme metsästämään jo ensimmäisenä iltana, mutta mokoma oli jokin aika takaperin lopettanut toimintansa. Saimme Geraniosin respasta kuitenkin vinkin hotelli Barcelon salista.

Barcelo on valtava kompleksi, joka levittäytyy pitkin Caleta de Fustea. Päärakennukselle on turha lompsia, sillä sali sijaitsee kylpyläosio Thalassoksessa. Helpointa on kävellä pitkin biitsin rantabulevardia ja kääntyä tenniskenttien kohdalta, heti sen jälkeen seuraavasta vasemmalle, päätyen span sisäänkäynnille. Kylpylän seinässäkin seisoo isoilla kirjaimilla Thalasso, joka näkyy rantabulevardille.

Kertakäynti kustantaa 7e per lärvi, viikon passi 25e. Salikengät ja hikipyyhe vaaditaan, tosin meillä ei jälkimmäisiä ollut ja turistinomaisesti nyökyttelin respalle vain "jeesjees" kun käyttöehtoja saneltiin.

Sali on pienehkö, mutta perustreeniin löytyy kaikki tarvittava, vähän improvisoiden. Laitekanta on Technogymiä. Vapaita painoja riittää juuri ja juuri vakavaan mavetukseen, käsipainoteline riittänee ainakin minun tasoiselleni punttaajalle. Atmosfääri on "hillitty", joten pikkaisen täytyy rajoittaa huutamista ja painojen kolistelua. Muuten kaikin puolin hintansa väärti ja jos pokkaa riittää, samalla sisäänpääsymaksulla voi huoletta käydä allasalueellakin lillumassa.

Edellisestä treenistä oli ehtinyt vierähtää luvattoman monta päivää, joten keventelyviikon kakkostreenin lisäksi vetelin sekalaista extraa saadakseni kroppaa edes vähän pumppiin - supereita ojentajille ja hauiksille, ylätaljaa, penkkiä, pulloveria, jne. Kaikin puolin hyvä treeni ja muutaman päivän hiilarisikailun jälkeen teki todella hyvää!




1 kommentti:

  1. Mäkin haluun ulkomaille kokeilemaan saleja, vähän niinku än yy tee nyt!!! :D

    VastaaPoista