sunnuntai 24. marraskuuta 2013

SPM testaa Elixia Seppälä

Viikonlopun kyläilyt Jyväskylään mahdollistivat Elixia Seppälään tutustumisen.

Modernin oloinen, tilava ja avara sali, joskin laitteet ovat suht vanhoja. Kaikki tarpeellinen kuitenkin löytyy ja Precorin vermeet toimivat vaikka ajan patinaa jo olisikin. Pukuhuone siisti ja tilava, ainut miinus että jalkapäivänä oli melko tuskaa kontata pitkät portaat yläkertaan, jossa pukkari sijaitsee.

Itse treeneissä on nyt päästy kokeilemaan maksimitoistoja määrätyillä kiloilla, tänään Smith-kyykkyä max x 112, max x 107. Molemmat sarjat 9 toistoa keltaiselle, kevyellä karjumisella. En viitsinyt ihan loppuun asti vetää, failure olis tullut varmaan vastaan 11-12 toiston kohdalla. Lopputreenikin ihan mukavilla tuloksilla. 

Torstaina oli ykköstreeni samalla maksimitoistoteemalla ja heikko lenkkini penkkipunnerrus kirjattiin keltaisilla sarjoilla 8 x 70, 10 x 62. Loppuun asti ei näitäkään, koska sopivaa spottaajaa ei ollut saatavilla.

Edellisistä mavetuloksista vielä sen verran että valmentajani on vakuuttunut kevääseen mennessä maveykkösen olevan lähempänä 200, kuin 150. Reilusti yli 2x kehonpaino kuulostaa hurjalta, mutta luotto on kova :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti