maanantai 28. lokakuuta 2013

Maanantai-avautuminen

Ajoittain täytyy päästellä ulos paineita. Ja mikäs sen parempi hetki, kuin sateinen maanantai.

Kuten aiemmista postauksistani on jo paljastunut, vaihdoin muutama viikko takaperin keskikokoisen ja suht rauhallisen EasyFit Kalasataman "kylmäsalin" Elixian jäsenyyteen. Vaikka Elixian jäsenenä voin treenata missä kuntokeskuksessa tahansa, Salmisaaren jättisali on se jonne yleensä tulen päätymään.

Uuden salin myötä on herännyt hämmästys ja suoranainen kulttuurishokki perinteisen salietiketin kunnioitusta kohtaan. Oudolta tuntuu miksi huono, tai ainakin ajattelematon käytös on niin valloillaan Elixia Salmisaaren kaltaisen salin asiakaskunnassa. Onko tällaisella trendi-fitness-salilla niin paljon enemmän aloittelijoita, joille aivan itsestäänselvät asiat ovat tuntemattomia? Vai tiivistyykö tyhmyys isommassa joukossa - kun porukkaa on paljon, niin voi härvätä miten huvittaa?

Itse olisin kuvitellut että tällaisella suuremmalla ja astetta tyylikkäämmällä salilla asiakaskunnan käytöskin on parempaa, tai vähintään yhtä hyvää kuin pienemmillä punttijunttiloilla. Jos menen asematunnelin mäkkäriin, saattaa minultakin jäädä tippunut paperiliina noukkimatta. Michelin ravintolassa lounastaessa tuskin kehtaisin, tai oikeastaan pitäisin entistä tarkemmin huolen siitä etten edes kämmäile mitään. Mutta tässä tapauksessa vaikutus on juuri päinvastainen - hienompi paikka, enemmän urpoilua.

Mutta siihen avautumiseen, here we go. TOP-5 vitutukset, Elixia Salmisaaren asiakaskunta:

1. Siivoa jälkesi. Vaikka Elixialla henkilökunnan tehtäviin kuuluukin salin varusteiden siistiminen paikalleen, kaikki voivat kantaa kortensa kekoon. Etenkin ruuhka-aikana, kun henkilökunnalla on muutakin tekemistä kuin kerätä levypainoja lattioilta. En usko että yksikään fitnessprinsessa vetää niin failureen, ettei jaksa enää kantaa kamoja paikalleen. Ensinnäkin on vaikea tietää onko suorituspaikka vapaana, jos siinä on edellisen käyttäjän työpainot tangossa. Toisekseen vituttaa tuhlata omaa aikaansa niiden purkamiseen. Bonuksena on erittäin ärsyttävää etsiä muitakin välineitä (lisäpainovyötä, tangonpehmustetta, jopa kulmapenkkiä) ympäri valtavaa salia.

2. Varaa selkeästi suorituspaikkasi. Edelliseen viitaten, on hankala tietää onko joku suorituspaikka vapaana vai ei. Tangossa saattaa olla romut, mutta ketään ei näy lähimain. Siinä sitten ihmettelet hetken ja joko joku toinen röyhkeämpi ehtii varaamaan paikan itselleen, tai kun itse yrität, ryntää toiselta puolelta salia joku ärisemään "hei mulla oli siinä kesken". Jos sarjojen välissä täytyy haahuilla jonnekin, jätä hikipyyhkeesi, juomapullosi, mitä vaan suorituspaikalle näkyvästi. Silloin ei tarvi arvailla. Jos mitään "merkkiä" et voi jättää, älä lähde jauhamaan paskaa salin toiselle puolelle ilmestyneen kaverin luo kesken työsarjojesi.

3. Ole avoin ajankäytöstäsi. Ruuhka-aikoina tiettyjä suorituspaikkoja joutuu kyttäilemään. Jos kysytään "onko sulla monta sarjaa jäljellä", sitä ei tarvitse tulkita tunkeiluksi tai vittuiluksi. "On kesken" tai "on mulla tässä vielä" eivät ole mitään kohteliaita vastauksia, sen sijaan "teen vielä 2 settiä" tai "menee jotain 10 minsaa vielä" ovat. Itse arvioin sitten tuon perusteella käynkö tekemässä toisen liikkeen välissä, vai odottelenko vuoroani.

4. Käytä laitteita järkevästi. Jos teet jotain jenkkiläiseen fittness-staran videolta opittua lantionnostovemputusta levytangolla, tarkoitukseen kelvannee korotettu steppilauta, sen sijaan että roudaat paikaltaan esim Smithille tarkoitetun kulmapenkin. Ja niillä pikkupainoilla et tarvitse edes tankoa, voit ottaa sen sijaan käyttöön painotelineestä löytyviä valmiita tankopainoja. Näin kulmapenkit ja tangot jäävät niiden käyttöön, jotka oikeasti liikuttelevat isompia rautoja. Persepotkuakaan ei tarvitse tehdä salin ainoassa Smithissä, kun tarkoitukseen löytyy salilta useampikin siihen suunniteltu laite.

5. Huomioi muut. Tämän voi ruuhkaisella salilla toteuttaa lähes kaikessa oman treeninsä aikana, edellämainitut alleviivaten. Mutta mainittakoon vielä että oman suorituspaikkansa voi valita harkiten, häiritsemättä toisten treeniä. Itse en tee liikkeitäni nenä peilissä kiinni, vaan paaaljon kauempana. Syynä se, etten ole muiden painotelineille pyrkivien tiellä. Silti siihen suorituspaikkani ja pelin väliin jäävään tilaan ei tarvitse tulla juuri tasan eteeni huitomaan, jolloin en omasta liikeradastani näe mitään. Peiliä riittää koko takaseinän mitalta ja ruuhka-aikaankin vähän limittämällä siitä on kaikille hyötyä.


1 kommentti:

  1. jos jossain tangossa tai laitteessa on enemmänkin painoa ku vaan yhdet tai kahdet (pienet) kiekot niin yleensä kysyn lähimailla olijoilta et onko siinä näkyny ketään viimeaikoina. jos sanovat että ei oo niin sit puran painot välittömästi ja valtaan suorituspaikan. usein alottelijat jättää jotku lämmittelypainot tankoon ku ne on kokeillu sillä yhden tai pari sarjaa.

    VastaaPoista