Tavoitteellinen treenaaminen ei ole pelkkää onnistumisen iloa. Välillä homma luistaa, painot suorastaan lentävät ja peilikuva flirttailee sinulle. Lähes joka treeni tuo tullessaan onnistumisen iloa. Lightweight baby!
Mutta pienestäkin kompastumisesta voi olla hankala nousta taas jaloilleen. Astetta äkäisempi flunssa tai vatsatauti romauttaa yleiskunnon. Fyysinen vamma saattaa estää jonkun lihasryhmän tai kokonaisen kehon osan treenaamista kuukausikaupalla.
Silloin motivaatio tosissaan punnitaan, että saa revittyä itsensä taas salille. Vaikka tunnet itsesi voimattomaksi pajunvitsaksi ja joka liikkeessä niistä tutuista sarjapainoista saakin nöyränä lappaa kiekkoja takaisin telineeseen.
Kehitys tulee hitaasti, mutta saavutetut gainsit katoavat hävyttömän nopeasti. Tuskailu ei auta asiaan, luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Vaikka toisinaan tuntuisi ottavansa yhden askeleen eteenpäin ja liukuvansa samalla kaksi taaksepäin, eteenpäin on jatkettava vaikka otsanahalla ryömien.
Henkilökohtaisesti olen kuluneen vuoden aikana tainnut päästä jopa vähällä. Muutamaa selkävaivaa ja kireämpää lihasjumia lukuunottamatta, olen kärsinyt vain yhden pidemmän flunssakauden ja alkuvuodesta pienen ranteen murtuman. Näitäkin keskenään punnitessa murtumakin oli pienempi paha, viikko taukoa treeneistä ja sitten ranne tiukkaan niputettuna salille. Vain penkkipunnerrus oli pidempään telakalla. Syysflunssan jälkimainingit heikon yleiskunnon myötä ovat tuntuneet paljon rasittavammilta. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Heikotukset, rasituspäänsäryt, yleinen kuolemanväsymys. Murtuneen käden kanssa treenatessa tunsi itsensä sitkeäksi sissiksi, heikon yleiskunnon kanssa vain yksinkertaisesti heikoksi.
Vaikka kaiken järjen mukaan treenaan nyt sellaisessa ohjauksessa ja sellaisella ohjelmalla jolla tehdään hitaasti mutta satavarmasti tulosta, ikävöin edelleen MC:n treenien intensiteettiä ja hurjaa pumppia. Etenkin gianttien kanssa oli aina helvetinmoinen tekemisen meininki, hiki roiskui ja sai antaa kaikkensa. Hetkellinen egobuusti palkitsi, treenin jälkeen pukkarissa peiliin katsoessa.
Nyt hyvin perinteisellä kaksijakoisella on vain mies ja yksi liikesarja. Ja failurea ilkkuvat painot tangossa. Kiloja pitää saada nousemaan enemmän, lihas vaatii lisää vastusta kasvaakseen. Niin yksinkertainen on resepti menestykseen. Heikkoja, lihaksikkaita kehonrakentajia ei ole olemassa.
Nyt rakennetaan perustusta uudelleen. Se on hidasta, heittelee pettymyksiä vasten kasvoja ja voi olla ajoittain tylsääkin. Luojan kiitos, etten ole luovuttajatyyppiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti