lauantai 12. lokakuuta 2013

Salinvaihtoa

SPM testaa... Eipäs testaakaan, vaan jää pysyvämmäksi riesaksi Salmisaaren Elixialle. Uuden salin myötä Kalasataman Easyfit jää tältä erää pois kuvioista.

Easyfitissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta Elixian kohtuullisen hyvä jäsenyystarjous, lapsiparkki, mahdollisuus treenata kaikilla ketjun keskuksilla ja tyttöystäväni astuminen kyseisen firman palvelukseen sinetöivät päätöksen. Lapsiparkki helpottaa arkea ja ajankäyttöä, kun treenit voi hoitaa "kakaroiden kanssa" kerralla, eikä vuorotelle

Salmisaaren Elixiahan on valtava, kaikenlaista minulle suht turhaa oheistoimintaa löytyy yllin kyllin. Mutta myös vapaiden painojen alue on kattava, eikä mitään oleellisia laitteitakaan puutu. Hieman oudosti osa painopakkavehkeistä on sijoitettu eri kerrokseen, mutta kun ei supereita tms niihin liittyvillä tee, no problem. Pienempiin saleihin tottuneelle tilan avaruus on todella mukavaa, ei tarvi kylki kyljessä ähistä. Tosin ei se aina haittaisi, tänään pyöri punteilla Virmajoki, tai ainakin erittäin hyvä kaksoisolento ;)

Pukuhuone ja suihku & saunatilat ovat myös suorastaan luksusta Laruun tai Easyfittiin verrattuna, joten en keksi mistä valittaisi, kuin korkeintaan kasvaneesta salimaksusta.

Itse treeni kulki hienosti, viime viikkojen sairastelu ja takkuiset treenit alkavat siirtyä historiaan. Vähän turhaankin himmailin, treenin jälkeen tuntui että olisi voinut repiä kovempakin. Homma nousuun taas.

2 kommenttia:

  1. Sielä tuskin olet enää salin pienin mies ;)

    VastaaPoista
  2. Nojoo, näin yhdenkin käyntikerran perusteella en tosiaan ole :)

    VastaaPoista