torstai 5. syyskuuta 2013

Bikinifitnessin nousu ja uho


Ehdin jo luvata ettei enempää expohöpinää, mutta pakko naputella omia ajatuksia aiheesta joka on jonkun verran herättänyt kohinaa jo heti kisojen aikana, kuin sen jälkeenkin - Bikini fitnessin arvosteluperiaatteet, etenkin niiden muuttuminen esikarsintojen ja SM finaalin välillä.

Kaikki kunnia hyvin sijoittuneille, mutta viisaammatkin kuin minä ovat hämmästelleet millä periaatteilla tyttöjä pantiin paremmuusjärjestykseen. Ennakkosuosikkeja ja viime vuoden finalisteja jäi armotta finaalin ulkopuolelle. Suoraan lainattuna "hyvälihaisia tyttöjä" tipauteltiin bikinimalli-mittaisten tieltä.

Osittain tämän takia emme jaksaneet katsella bikinifitnessiä edes loppuun asti. Women's Physique ja Body Fitness olivat maallikollekin mielekästä katseltavaa ja lihaserottuvuutta pystyi arvostelemaan itsekin, mutta bikinin lottoarvonnassa ei ollut juurikaan punaista lankaa.

Bikini Fitness on Suomessa valtavassa nousubuumissa. Bodyskene on erittäin kaupallinen, lisäravinnefirmojen kilpailu ja markkinointi räikeää. Kuinka moni muu on pohdiskellut Nordicien jälkeen, kuinka paljon kaupallisuuden boostaaminen on vaikuttanut arvosteluperiaatteiden muuttamiseen, tai suoraan sanottuna riman laskemiseen?

Mitä matalampi kynnys hypätä lavalle kisaamaan bikinissä, sitä enemmän innokkaita tyttöjä ryntää lajin pariin. Sitä enemmän valmennettavia valmennusta ammatikseen tekeville, sitä enemmän hilloa lisäravinne- ja muiden alan firmojen kassoihin.

Eikö bikinimalli -kilpailu riittäisi? Ei, koska uudet innokkaat boudaritytöt haluavat nimenomaan kilpailulavalle, sinne oikealle fitness -kilpailulavalle. Mallikisa ei täytä samaa kunnianhimoa, finaalitkin pidettiin sivulavalla eri hallissa.

Henkilökohtaisesti pidän hyvänä asiana että luokkien välille tehdään eroa, eikä mitenkään paha juttu ole sekään jos laji on nosteessa ja harrastajia kertyy lisää. Kireämmät tytöt inspiroituvat ehkä suuntaamaan Body fitnessiin. Ikävintä on arvosteluperusteiden muuttaminen kesken kilpailukauden ja monien armottomasti valmistautuneiden kisaajien vaivannäön valuminen hukkaan. Toivottavasti linjaus nyt sitten säilyy, eikä sitä lähdetä veivaamaan edes takaisin vuodesta toiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti