Tänään treeni nelosen kimppuun hyvin fiiliksin. Olin todellakin treenin tarpeessa, muun arjen vastapainoksi.
Ovesta astuessani hämmästelin ohimennen eteisen kenkätelineen ruuhkaa, mutta luotin jengin sätkivän jossain virtuaalijumpassa. Järkytys salin puolella iski vasten kasvoja. Aina niin ihanan rauhallinen salini oli aivan tukossa. Selittämätön outo fitnessryntäys. Eikun luureissa musat kovemmalle ja sekaan lämmittelemään...
Onneksi päivään sisältyi liikkeitä jotka ryysiksessäkin sai suht suosiolla hoidettua. Vähän väliä ihmisten väistely kyllä otti päähän.
Tämänpäiväisistä maveen olin erityisen tyytyväinen. Lämppärisarja 8x60kg alle ja sen perään kepeästi 4x4x100kg. Mukava tietää että romujen lisäämistä tuollaisiin lyhyisiin sarjoihin rajoittaa lähinnä oma pelkoni tekniikan ja alaselän suhteen.
Etukyykkyä tein ekan kerran ikinä ja voi sanoa suoraan ettei ole minun lajini, olkoon kuinka kuningas-etureisiliike hyvänsä. 50kg tuntui ihan joka paikassa paitsi siellä missä pitäisi. Tangon kanssa horjuminen ja paine hauiksilla vei keskittymisen. Onneksi tähän on takaportiksi annettu prässi ja taidan tuon jokerin jatkossa käyttääkin.
Polvien nostot roikkuen lisäpainoilla aiheuttivat päänvaivaa, kun mitään järkevää välinettä painojen köyttämiseen ei salilla ole. Pistin vetoremmit nilkkoihin ja köytin levypainon väliin. Aika pommiviritys, kaikkea muuta kuin kätevää. Liian kevyesti meni, mutta en jaksanut alkaa turaamaa isompaa painoa kaiken hässäkän keskellä. Vinkkejä, anyone?
Uuden ohjelman treeneistä tämä nelonen tuntui eniten räpeltämiseltä, poislukien mave. Eiköhän tämäkin kuitenkin saada palautteen kautta hierottua toimivaksi.
se on ihan normaalia että etukyykky tuntuu paskalle ekalla kerralla. vaikka ois ollu vaan parin kuukauden tauko niin se ottaa vähintään muutaman treenikerran ennenku tottuu. jos pystyy mavettaan 100kg:llla niin pystyy myös treenaan etukyykkyä..
VastaaPoistaEhkä annan sille liikkeelle vielä mahdollisuuden... Jos ei suju, nykäisen prässit perään ;)
Poistaei se etukyykky ole kenellekkään alussa helppo. ei kannata luovuttaa, opettele se tekniikka riittävän pienillä painoilla. kyllä ne liikkeet oppii kun niitä kunnolla treenaa. se vain vaatii nöyryyttä, kun joutuu alussa pienillä painoilla tekemään. paljon parempi liike se on kuin prässi.
VastaaPoista