keskiviikko 28. elokuuta 2013

Jättiläisten paluu


Eilen työpäivän perään nykäisin Larun salilla käsipäivän, joka meni vielä poikkeavalla ohjelmalla ilman jättiläissarjoja. Sen ansiosta pääsi jälleen lisäämään painoja osaan liikkeistä ja etenkin ojentajien pumppi oli melko jäätävä - harmi ettei ollut aikaa ikuistaa todistusaineistoa. 

Mukaan puntille rohkaistui myös esimieheni piiitkän salitauon jälkeen. Kyllähän mies hikeä sai pintaan, vaikka toki kevyesti starttaili. Toivottavasti innostus jatkuu. Vaikka olen ilmeisesti melko huonoa seuraa salilla, kovin epäsosiaalinen treenaaja kun olen. Jätin sentään musaluurit pois päästä ja olikin outoa treenata omaa ähinäänsä kuunnellen... Kyllä sopivan räyhähenkinen musiikki kuuluu minulla asiaan, voi uppoutua rauhassa touhuiluunsa.


Tänään jatkui kierto alusta ja palattiin normaaliin ohjelmaan, eli jättiläiset mukana kuvioissa. Päivä oli ollut kiireinen ja muutenkin v-käyrät eritäin korkealla, joten fyysinen kuritus oli enemmän kuin paikallaan. Hyvä treeni, erityisen tyytyväinen olin miten kevyesti leuat sai menemään. Larun salilta löytyy myös EasyFitiltä uupuva alatalja (??!), joten kaiken sai tehtyä ilman kompromisseja.

Jättiläissarjat ovat minulle se toimiva juttu. Hommassa oli tekemisen meininki ja hiki roiskui. Treenin jälkeen sai palautella tovin, ennen kuin uskalsi prätkän selkään kotimatkalle. En epäile etteivätkö edellisen viikkokierron normaalit sarjat olisi tehokaita ja hyvin ne lihaksiin menivät, mutta gianteissa fiilis on eri luokkaa. Ehkä Crossfit olisi mun laji, ellen karsastaisi kaikkea ryhmäliikuntaa ja yleisesti ottaen pitäisi sitä hommaa homosteluna ;)

Sorrun läiskimään tyhjänpäiväistä kuvitusta, kun ei ole jaksanut kännykameralle pullistella. Peili näyttää kyllä ihan hyvältä, mutta ne harvat kuvaräpsyt ovat olleet tylsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti