keskiviikko 7. elokuuta 2013

SPM testaa Energy Fitness Chania Kreeta

Maanantaina hoideltiin kädet hotellin punttiksella, mutta sitten oli kohdattava totuus - jos ohjelman mukaan aiotaan tehdä loputkin lomaviikon treenit, täytyy löytää oikea sali. Tämän ristiretken perässä sompailtiin pitkin Chanian keskustaa, ajatuksella "kyllä sellainen gym kyltti jossain osuu silmiin". No ei osunut. Kunnes takaisin hotellille kävellessä hoksattiin kysyä neuvoa läheisestä nyrkkeilyvälineliikkeestä.

Jo kaupan tiskiltä löytyi Energy Fitness käyntikortti ja hetken opastuksen jälkeen selvisi että sali on noin 500m eteenpäin ja kivenheitto vasemmalle. Sieltähän se löytyikin ja matkaa hotelliltamme Energy Fitnessille oli parisataa metriä. Noloa sinänsä, mutta mahtava yhteensattuma!

Kertakäynti kustantaa 5e ja sali on todella hyvin varusteltu. En keksinyt oikeastaan yhtään laitetta jota olisi voinut kaipailla. Salin "pomo" oli erittäin ystävällinen ja pörräsi pitkin salia neuvomassa avuttomamman näköisiä liikkeissä, järjestelemässä painoja, jne.

Käsipainoissa oli isommassa päässä melko harppauksia, mutta tulipahan tehtyä pena kässäreillä sitten 28kg, kun ei muutakaan ollut tarjolla. Pienempiä kokoluokkia löytyi sitten useitakin pareja samaa.

Koko salin laitteisto oli survottu yhteen kerrokseen ja ajoittain vähän ahdasta oli. Ei niinkään että porukkaa olisi ollut paljon, mutta paikallinen salikulttuuri näkyy olevan samanlaista kuin liikennekulttuuri - siitä survotaan, missä sattuu rako olemaan. Minä esim nostin melko sivuun penkin jossa tein sarjoja, niin eikös useammankin pidä kävellä juuri siitä seinän ja penkin välistä ohi. Paras sankari jäi tyynesti seisomaan rakoon tekemään kohautuksia olkapäille, kun itse makasin penkillä selälläni painot taivasta kohden, juuri aloittamassa liikettä sivulle.

Kävijäkunnassa oli ihan kovaa ja hyvin treenaavia, satunnaisia kotiäitejä, mutta myös kulttuuriin sopivia pousaajia. Parhaiten salikomediana jäi mieleen nuorten miesten porukan päämies, joka minun laskujeni mukaan nosteli paitaansa ja ihaili peilistä / esitteli kavereilleen vatsalihaksiaan kuudesti. Hauiskääntöä tehdessä toki hiha pitää nostaa ylös ja ihailla haukkariaan samalla, sekä pälyillä ympärilleen hymyillen näkeekö kaikki muutkin varmasti. Eikä siinä habassa ollut hirveästi näkemistäkään. Treeniin kuului hauiskääntö, vatsoja, vatsoja, vatsoja ja vielä hauiskääntö. Thats it. Tyttöystäväni kulmasoutu kässäreillä herätti ansaittua huomiota tämän porukan keskuudessa :-)

Treeni oli erittäin hyvä ja salista jäi hyvä fiilis. Sijainti ja hintakin kun ovat kohdallaan, ei tarvi tuskailla missä loput treenit täällä ranralomailun lomassa vedetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti