Hillumisen ansiosta lauantaina oli turha yrittää salille. Illalla olikin edessä kotimatka ja Suomeen saavuttiin sunnuntaiaamuna viiden aikoihin. Sunnuntaikin meni muuta härdelliä selvitellessä, joten viime viikolle napsahti yksi ylimääräinen lepopäivä. En ota kovin raskaasti kuitenkaan, kun monena viikkona on treenattu liikaakin - eikä moni taida rantalomilla treenata lainkaan.
Lomat oli lusittu, mutta töihin paluu sujui vesisateesta huolimatta aurinkoisissa merkeissä. Niin mukavan ja positiivisen vastaanoton sai työkavereilta, joista suurin osa oli jo aiemmin palaillut sorvin ääreen. Intoa ja aikaa riitti hyvin oikaista suoraan töistä Lauttasaaren Liikuntakeskukseen, pitkästä aikaa.
Muutaman treenittömän päivän jäljiltä energiaa riitti kuin pienessä pitäjässä ja sai runnoa menemään niin että hauikset tykytti viimeisen kierroksen jälkeen. Kapea pena smithissä ojentajille meni huimalla +20kg (80kg) kaksi ekaa sarjaa ja kolmannenkin vielä sain täyteen nappaamalla 10 kiloa vähemmäksi. Scott käännössä vedin normipainoilla, mutta joka sarjaan pari extra toistoa. Jättiläisten Arnold vipareissakin innostuin nappaamaan kymppien sijaan 12kg ja hyvin meni perille. Erinomainen treeni kaiken kaikkiaan.
Kreetalta jäi loistavia muistoja, joten päätetään tällä kertaa lähtöillan viimeisiin auringonsäteisiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti