Juhannus sujui rennoissa ja mukavissa merkeissä, mutta pisti pohtimaan suhdetta alkoholiin.
Jo etukäteen päätettiin tyttöystäväni kanssa että juhannuksena on "lepo & tankkauspäivät", eikä stressata tai morkkistella mitä kurkusta alas menee. Mihinkään porsasteluun ei sorruttu, mutta grilliruokaa, karkkia, olutta ja viiniä hurahti tasaisesti aattona.
Aamuyöstä järkyttävään darrahedariin herättyä pisti jo miettimään oliko tämä taas sen arvoista. Olen viimeisimpien juhlimisten jälkeen potenut aivan järkyttäviä kuolemankrapuloita, lähinnä juuri räjähtävän päänsäryn muodossa. Ehkä lisääntyneeseen treeniin ja vähentyneeseen tissutteluun sopeutunut elimistö vastaa rajummin alkoholin haittavaikutuksilla.
Kun juhannuspäivänä tunsi olonsa erittäin pöhöttyneeksi ja peiliin katsoessa vaikutti kuin ainakin parin viikon treenit olisi nollattu yhdessä illassa, pisti entistä enemmän miettimään.
Oliko kivaa? No toki. Mutta huomattavasti suuremman ilon ja endorfiinihumalan saan kunnon treenin, saunan ja terveellisen tankkausaterian jälkeen. Elimistö tuntuu terveeltä ja kaikki pöhötys loistaa poissaolollaan, vaikka söisi niin että napa paukkuu.
Ajatus siitä että alkoholinkäyttö vähenee entisestään, humalahakuinen etenkin, vahvistuu. En aio luopua siideristä kesäisillä terasseilla, tai viinistä mökin terassilla istuskellessa. Mutta kaksin käsin kaataminen vain dokaamisen ilosta, ei tunnu enää tyydyttävältä.
Minulle juhannuksen hienoin hetki oli pari tuntia ennen ensimmäisen pullon aukeamista, kun kaverin kanssa päästeltiin prätkillä menemään mutkateitä, upeassa auringonpaisteessa. Sen kunniaksi tämän postauksen yhteyteen mielestäni kovin hieno kuva allekirjoittaneesta kyseiseltä reissulta.
Kaksi päivää ilman treeniä, olo on kuin keitetyllä makaronilla. Huomenna siis salille, hakemaan sitä todellista hyvän olon tunnetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti