Tekniikkaa ja tappotreeniä

Maanantaina tuli taputeltua kasaan ohjelman rankin kierros ja kieltämättä myös sen rankin treeni nelonen. En ihan äkkiä muista milloin olen ollut niin puhki salin jälkeen. Settiinhän kuului esimerkiksi mave 6x6 ja etukyykky 4x8, eli ihan kohtuullisia sarjamääriä aiempiin viikkoihin verrattuna. Eikä kiloistakaan saanut pahemmin tinkiä.

Treenistä teki hieman poikkeavan ekat 45 minuuttia mukana sparrannut Elixian PT Joonas. Olin autuaasti unohtanut koko sovitun PT tapaamisen, mutta onneksi siitä minua muistuteltiin. Tämä oli siis uuteen jäsenyyteen kaupan päälle kuuluva "ohjaus". Toki homman jujuna on myydä palveluita jatkoonkin, mutta ensimmäisen 5 minuutin jutustelun aikana saatiin pelattua puhtailla korteilla tuon osalta - valmentaja minulla jo on ja PT:tä en ainakaan vakituisesti lähitulevaisuudessa tarvitse. Sopivasti päivän treeniin kuuluivat minulle haasteelliset mave ja etukyykky, joten käytettiin aika hyödyksi ja tsekattiin niiden tekniikkaa läpi.

PT tapaamisesta oli minulle enemmän hyötyä kuin etukäteen odotin, kiitos pätevän ohjaajan. Saatiin hierottua mave-tekniikkaa hieman ja ilolla kuulin etten ole sitä tähänkään mennessä kovin väärin tehnyt. Mutta vielä tärkeämpänä, Joonaksen avulla etukyykyn tekniikka avautui vihdoin! Pienestä se oli kiinni, mutta tuskaisen tuntuinen räpistely muuttui pienillä ote ja asentomuutoksilla sujuvaksi, alkaen ottaa tuntumaa sinne minne pitääkin. Jes!

Nelostreeni oli muutenkin pitkä ja rankka, ylimääräiset tekniikkaharjoittelut sen alussa söivät voimia entisestään. Loppuvaiheessa vedin sarjoja jo aivan zombiena. Kaikki energiat purettuna rautaan, pahoinvoivana, huimaillen, kompuroiden pukkariin, mielessä vain palautusjuoma. Unless you puke, faint, jne... Ja omin jaloin kuitenkin vielä pois :)

Tästä starttasi kevennetty kierros ja tiistaina kävin jumppailemassa ykköstreenin. Osa sarjoista oli pitkiä, mutta niitä ei tehty montaa. Ei kummempaa raportoitavaa, keventely on kyllä nyt varmasti ihan paikallaan palautumisen kannalta. Mentooriltani sain jo uudet ohjeet tuleville viikoille, mutta palataan niiden pariin myöhemmin...

Maanantai-avautuminen

Ajoittain täytyy päästellä ulos paineita. Ja mikäs sen parempi hetki, kuin sateinen maanantai.

Kuten aiemmista postauksistani on jo paljastunut, vaihdoin muutama viikko takaperin keskikokoisen ja suht rauhallisen EasyFit Kalasataman "kylmäsalin" Elixian jäsenyyteen. Vaikka Elixian jäsenenä voin treenata missä kuntokeskuksessa tahansa, Salmisaaren jättisali on se jonne yleensä tulen päätymään.

Uuden salin myötä on herännyt hämmästys ja suoranainen kulttuurishokki perinteisen salietiketin kunnioitusta kohtaan. Oudolta tuntuu miksi huono, tai ainakin ajattelematon käytös on niin valloillaan Elixia Salmisaaren kaltaisen salin asiakaskunnassa. Onko tällaisella trendi-fitness-salilla niin paljon enemmän aloittelijoita, joille aivan itsestäänselvät asiat ovat tuntemattomia? Vai tiivistyykö tyhmyys isommassa joukossa - kun porukkaa on paljon, niin voi härvätä miten huvittaa?

Itse olisin kuvitellut että tällaisella suuremmalla ja astetta tyylikkäämmällä salilla asiakaskunnan käytöskin on parempaa, tai vähintään yhtä hyvää kuin pienemmillä punttijunttiloilla. Jos menen asematunnelin mäkkäriin, saattaa minultakin jäädä tippunut paperiliina noukkimatta. Michelin ravintolassa lounastaessa tuskin kehtaisin, tai oikeastaan pitäisin entistä tarkemmin huolen siitä etten edes kämmäile mitään. Mutta tässä tapauksessa vaikutus on juuri päinvastainen - hienompi paikka, enemmän urpoilua.

Mutta siihen avautumiseen, here we go. TOP-5 vitutukset, Elixia Salmisaaren asiakaskunta:

1. Siivoa jälkesi. Vaikka Elixialla henkilökunnan tehtäviin kuuluukin salin varusteiden siistiminen paikalleen, kaikki voivat kantaa kortensa kekoon. Etenkin ruuhka-aikana, kun henkilökunnalla on muutakin tekemistä kuin kerätä levypainoja lattioilta. En usko että yksikään fitnessprinsessa vetää niin failureen, ettei jaksa enää kantaa kamoja paikalleen. Ensinnäkin on vaikea tietää onko suorituspaikka vapaana, jos siinä on edellisen käyttäjän työpainot tangossa. Toisekseen vituttaa tuhlata omaa aikaansa niiden purkamiseen. Bonuksena on erittäin ärsyttävää etsiä muitakin välineitä (lisäpainovyötä, tangonpehmustetta, jopa kulmapenkkiä) ympäri valtavaa salia.

2. Varaa selkeästi suorituspaikkasi. Edelliseen viitaten, on hankala tietää onko joku suorituspaikka vapaana vai ei. Tangossa saattaa olla romut, mutta ketään ei näy lähimain. Siinä sitten ihmettelet hetken ja joko joku toinen röyhkeämpi ehtii varaamaan paikan itselleen, tai kun itse yrität, ryntää toiselta puolelta salia joku ärisemään "hei mulla oli siinä kesken". Jos sarjojen välissä täytyy haahuilla jonnekin, jätä hikipyyhkeesi, juomapullosi, mitä vaan suorituspaikalle näkyvästi. Silloin ei tarvi arvailla. Jos mitään "merkkiä" et voi jättää, älä lähde jauhamaan paskaa salin toiselle puolelle ilmestyneen kaverin luo kesken työsarjojesi.

3. Ole avoin ajankäytöstäsi. Ruuhka-aikoina tiettyjä suorituspaikkoja joutuu kyttäilemään. Jos kysytään "onko sulla monta sarjaa jäljellä", sitä ei tarvitse tulkita tunkeiluksi tai vittuiluksi. "On kesken" tai "on mulla tässä vielä" eivät ole mitään kohteliaita vastauksia, sen sijaan "teen vielä 2 settiä" tai "menee jotain 10 minsaa vielä" ovat. Itse arvioin sitten tuon perusteella käynkö tekemässä toisen liikkeen välissä, vai odottelenko vuoroani.

4. Käytä laitteita järkevästi. Jos teet jotain jenkkiläiseen fittness-staran videolta opittua lantionnostovemputusta levytangolla, tarkoitukseen kelvannee korotettu steppilauta, sen sijaan että roudaat paikaltaan esim Smithille tarkoitetun kulmapenkin. Ja niillä pikkupainoilla et tarvitse edes tankoa, voit ottaa sen sijaan käyttöön painotelineestä löytyviä valmiita tankopainoja. Näin kulmapenkit ja tangot jäävät niiden käyttöön, jotka oikeasti liikuttelevat isompia rautoja. Persepotkuakaan ei tarvitse tehdä salin ainoassa Smithissä, kun tarkoitukseen löytyy salilta useampikin siihen suunniteltu laite.

5. Huomioi muut. Tämän voi ruuhkaisella salilla toteuttaa lähes kaikessa oman treeninsä aikana, edellämainitut alleviivaten. Mutta mainittakoon vielä että oman suorituspaikkansa voi valita harkiten, häiritsemättä toisten treeniä. Itse en tee liikkeitäni nenä peilissä kiinni, vaan paaaljon kauempana. Syynä se, etten ole muiden painotelineille pyrkivien tiellä. Silti siihen suorituspaikkani ja pelin väliin jäävään tilaan ei tarvitse tulla juuri tasan eteeni huitomaan, jolloin en omasta liikeradastani näe mitään. Peiliä riittää koko takaseinän mitalta ja ruuhka-aikaankin vähän limittämällä siitä on kaikille hyötyä.

Kehonkoostumusanalyysi

Tänään duunipaikalle pamahtivat Easywayn heput ottamaan kehonkoostumusmittauksia ja toki analysoimaan niitä. Odotin tätä, jos nyt en innolla niin ainakin suurella mielenkiinnolla. Täsmälleen samojen kavereiden, samalla laitteistolla tekemä vertailutulos löytyi vuoden takaa. Ajalta, jolloin en vielä treenannut läheskään niin kovaa ja tavoitteellisesti kuin kuluneen vuoden aikana.

Kehonkoostumusmittauksien tarkkuudesta voidaan olla montaa mieltä, enkä missään nimessä itsekään pidä niitä täydellisen tarkkoina. Kuitenkin vuoden syklillä tulokset ovat varmasti ainakin suuntaa-antava mittari kehityksestä. Nyt loputtomalle painojen kanssa hikoilulle on jotain muutakin näyttöä kuin selfshotit peilin kautta.

Lyhyesti sanottuna olen tuloksiin hyvin tyytyväinen, samaa mieltä oli Easywayn peetee. Kehitys ei ole räjähdysmäistä, mutta kehon tasapainon kannalta hyvää. Rasvaindeksi on laskenut 18.8 → 14.6 ja samaan aikaan SMM (lihas) noussut 36.0 → 37.6.

80.4kg painosta (vaatteet päällä, oikea aamupaino 78kg) lihasmassaa 37.6kg ja rasvamassaa 14.6kg, rasvaprosentiksi napsahti 18.2. Minun kokoiseni ja ikäiseni miehen verrokkituloksissa ollaan nyt lihasmassassa normaalialueen yläpuolella kilon verran, jeejee :)

Muistelisin edellisessä mittauksessa lihastasapainon olleen kallellaan jalkojen suuntaan, joka liikuntahistoriani huomioon ottaen oli odotettavissa. Nyt yläkroppa on saanut sen verran tehokasta treeniä ja kadottanut rasvaa, lihastasapaino on kääntynyt yläkropan puolelle. Jalkatreeniä voi siis runtata huolella ja näinhän uuden ohjelman myötä on jo tapahtunutkin. Oikean ja vasemman kehonosan lihastasapaino on hämmästyttävän hyvä, sekä jaloissa että käsissä 0,01 erolla.

Yleinen "fitness-indeksi" on noussut 8 pistettä.

Enemmän ja kovempaa

Tiistaina yhden lepopäivän jälkeen säntäsin tokan kierron treeni nelosen pariin. Kovasta treenistä teki entistä kovemman tiukka aikataulu, jonka kanssa joutui hieman sarjatauoista tinkimään.

Päivän kohokohtana odotteli mavesarja 5x5x110kg. Myönnän että tankoon tartuessa suorastaan pelotti. Olin melko varma että vähintään pyörryn tai parhaassa tapauksessa rikon selkäni tekniikan levähtäessä. Mutta niin hyvin lopulta sujui että teki mieli taputella itseään olkapäille. Odotettavissa oli että viimeisillä sarjoilla jää vähän vajaaksi, mutta se ei tässä vaiheessa haittaa. Tekniikankin täydellisyydestä voi varmasti olla montaa mieltä, koitin vain kovasti keskittyä ettei selkä pääse kaarelle. Mitään ei prakannut, joten todennäköisesti paketti pysyi pääosin kasassa. 

Tekemisen meininkiä oli nyt ihan riittävästi. Naama sinipunaisena ja sarjatauoilla haukoin happea pää polvien välissä, huimausta vältellen. Tuskin mikään askel bodymaailmalle, mutta iso harppaus minulle!

Keskiviikkona aloittelin suoraan kolmannen kierron, joka on sitten neljän viikon syklin rankin. Kurvasin hetken mielijohteesta EasyFitille, vielä marraskuun loppuun asti kun on mahdollisuus sielläkin käydä. Hyvä ratkaisu tähän väliin, ruuhkaa ei ollut nimeksikään ja sai keskittyä ilman suorituspaikkojen vapautumisen kyttäilyä. Elixialla on hyvät puolensa, mutta ruuhka-aikaan myös huonot...

Penkkipunnerrus on edelleen heikko lajini. Menihän tuo suht ok, mutta tyytyväinen en missään nimessä ole. Muut osa-alueet ja liikkeet kehittyy, jopa selkeästi, pena vaan junnaa. Sinniteltiin läpi, ilman varmistajaa en uskaltanut ihan äärirajoille sarjoja viedä.

Muilta osin erinomainen treeni, leuanvedoissa ja hammerkäännöissä taisin yllättää vähän itsenikin. Fiilis on muutenkin treeneissä nyt hyvä, itsetunto salilla niin pilvissä että peilikuvakin näytti vähintään puolta isommalta. I can do this.

PS. 15.000 lukukertaa rikki. Kiitokset mielenkiinnosta kaikille lukijoille.

Going gets tough

Lauantaina pääsin tokan kierron treeni kakkosen pariin. Arvelin etukäteen sen olevan täyttä murhaa - isojen lihasten liikkeitä, samoilla painoilla, mutta enemmän sarjoja ja toistoja. Lisärasitteena kevyt darra, jonka aiheutin itselleni perjantaisen OlutExpon avulla... en ole ylpeä, mutta töihin liittyvä tilaisuus josta ei oikein kehdannut kieltäytyäkään.

Haasteista huolimatta treeni kunnialla läpi, ilman painojen vähentämistä tai vajaita sarjoja. Enää ei tarvitse valittaa liian kevyestä treenistä, tässä pääsi jo repimään ja murisemaan ihan tosissaan. Pikkuhauska yksityiskohta - reisikoukistuskone on Elixialla alakerrassa, arvatkaapa miten kliffaa oli kiivetä takaisin yläkertaan kun pohjilla oli 4x9 kyykkyä ja reisikoukistukset päälle? :)

Elimistö ei sitten ollutkaan ihan samaa mieltä homman hauskuudesta. Iltaa myöten tuli deja vu ja tuttu kurkkukipu. Vitutus sanoinkuvaamaton. Onneksi tänä aamuna olo oli edes kohtalainen. Pillerikasan voimin keho käyntiin ja iltapäivästä puntille. Hetken pohdin menenkö, mutta ajatuskin taas lepsuilusta flunssan takia kiukutti. Treeni kolmosta käyntiin siis, vaihteeksi EasyFitillä.

Ihan yhtä kunnialla en suoriutunut kuin kakkosesta, mutta tyydyttävästi. Penkkiliikkeissä jouduin tipauttamaan sarjapainoja, sen sijaan leuanvedon ja hauiskäännöt runttasin raivolla valmiiksi asti. Paljon heikompaankin oli edellytykset, ailahtelevaisen yleiskunnon kanssa. Katsotaan miten tästä rasituksesta saa nyt keholta palautetta.

Myötä ja vastamäessä

...Rakasta treenejäsi.

Tavoitteellinen treenaaminen ei ole pelkkää onnistumisen iloa. Välillä homma luistaa, painot suorastaan lentävät ja peilikuva flirttailee sinulle. Lähes joka treeni tuo tullessaan onnistumisen iloa. Lightweight baby!

Mutta pienestäkin kompastumisesta voi olla hankala nousta taas jaloilleen. Astetta äkäisempi flunssa tai vatsatauti romauttaa yleiskunnon. Fyysinen vamma saattaa estää jonkun lihasryhmän tai kokonaisen kehon osan treenaamista kuukausikaupalla.

Silloin motivaatio tosissaan punnitaan, että saa revittyä itsensä taas salille. Vaikka tunnet itsesi voimattomaksi pajunvitsaksi ja joka liikkeessä niistä tutuista sarjapainoista saakin nöyränä lappaa kiekkoja takaisin telineeseen.

Kehitys tulee hitaasti, mutta saavutetut gainsit katoavat hävyttömän nopeasti. Tuskailu ei auta asiaan, luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Vaikka toisinaan tuntuisi ottavansa yhden askeleen eteenpäin ja liukuvansa samalla kaksi taaksepäin, eteenpäin on jatkettava vaikka otsanahalla ryömien.

Henkilökohtaisesti olen kuluneen vuoden aikana tainnut päästä jopa vähällä. Muutamaa selkävaivaa ja kireämpää lihasjumia lukuunottamatta, olen kärsinyt vain yhden pidemmän flunssakauden ja alkuvuodesta pienen ranteen murtuman. Näitäkin keskenään punnitessa murtumakin oli pienempi paha, viikko taukoa treeneistä ja sitten ranne tiukkaan niputettuna salille. Vain penkkipunnerrus oli pidempään telakalla. Syysflunssan jälkimainingit heikon yleiskunnon myötä ovat tuntuneet paljon rasittavammilta. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Heikotukset, rasituspäänsäryt, yleinen kuolemanväsymys. Murtuneen käden kanssa treenatessa tunsi itsensä sitkeäksi sissiksi, heikon yleiskunnon kanssa vain yksinkertaisesti heikoksi.

Vaikka kaiken järjen mukaan treenaan nyt sellaisessa ohjauksessa ja sellaisella ohjelmalla jolla tehdään hitaasti mutta satavarmasti tulosta, ikävöin edelleen MC:n treenien intensiteettiä ja hurjaa pumppia. Etenkin gianttien kanssa oli aina helvetinmoinen tekemisen meininki, hiki roiskui ja sai antaa kaikkensa. Hetkellinen egobuusti palkitsi, treenin jälkeen pukkarissa peiliin katsoessa.

Nyt hyvin perinteisellä kaksijakoisella on vain mies ja yksi liikesarja. Ja failurea ilkkuvat painot tangossa. Kiloja pitää saada nousemaan enemmän, lihas vaatii lisää vastusta kasvaakseen. Niin yksinkertainen on resepti menestykseen. Heikkoja, lihaksikkaita kehonrakentajia ei ole olemassa.

Nyt rakennetaan perustusta uudelleen. Se on hidasta, heittelee pettymyksiä vasten kasvoja ja voi olla ajoittain tylsääkin. Luojan kiitos, etten ole luovuttajatyyppiä.

Mikä tämä tunne?

...Sehän on delayed onset muscle soreness, eli paikat kipeenä treenistä. Hämmentävää, niin lepsua ollut meininki viime aikoina, ettei edes muistanut moisia tuntemuksia. Uusia rasituskohteitakin löytyy, en ole esimerkiksi koskaan aikaisemmin saanut forkkujen sisäsyrjää näin kipeäksi.

Tiistaina vetäisin jalkapainotteisen treeni nelosen, joka sujui ihan kivasti. Mave 4x4x110 lämmitti mieltä ja kehoa, muuten tulokset peruslinjaa. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja mielekkyys treeniin alkaa nostella taas päätään. Muilta osin juurikin nelostreeni alkaa muodostua inhokiksi, lähinnä etukyykyn ja polvien noston takia. Kun ei osaa tai kykene, niin alkaa ahdistaa. Onneksi valmentajani on löytänyt heikon kohtani ja vetoaa häikäilemättä heti siihen, jos valitan - "ai sitä pitäis luovuttaa vai?". Tietäähän sen että jos minulle noin haastetaan, painun kiroillen takaisin salille yrittämään.

Tänään pääsin aloittamaan tiukemman tokan kierron. Hyvä treeni, vaikka luulot omista kyvyistä karisevat tehokkaasti kun samoilla painoilla lisätään sarjoja ja toistoja. Sarjakestävyys on lapsenkengissä, mutta taistelin niin ettei pahasti vajareita tullut tuloksiin. Optimistisesti ajatellen, onpahan uutta kehitettävää taas, eikä pelkkää egopunttailua.

Sulaudun massaan

Tätä ei usko enää kukaan, ainakaan minä en edes halunnut uskoa. Mutta lauantaisen treenin jälkeen seuraavana aamuna oli taas kurkku kipeänä. Käsittämätön tautikierre, mutta en ole tilanteessa yksin. Kotosalla nyt toinen muksuista sairastaa, eikä tyttöystäväni kunnossakaan vielä kehumista ole.

En jaksa kuitenkaan enää peleillä tämän lentsuilun kanssa, vaan vedin sinkki- ja vitamiiniöverit, sekä asennoiduin henkisesti ettei tässä enää sairastella.

Tänään pitkähkön työpäivän päätteeksi nykäisin itseni Elixiaan treeni kolmosen pariin. Siinähän se meni, vaikka pientä hakemista oli vähän erilaisten suorituspaikkojen kanssa ja kunnon ajoittaista hiipumista. Suoritusruksi ja kohtuullisia sarjapainoja kuitenkin tuloskorttiin, joten en valita. Ei leijumista, mutta edes tutuilla perusseteillä jotenkuten.

Tänään kun Elixiaan ehdin vasta vähän myöhemmin, hulinaa olikin ihan eri tavalla. Ei sinänsä häirinnyt, koska tilaahan on temmeltää. Tuolla on helppo sulautua massaan, porukkaa pörrää sen verran paljon ettei oikein ketään tai mitään jää mieleen. Meno on kuin muurahaispesässä. Taas vähän outoa pieniin, "intiimeihin" saleihin tottuneelle.

Kuvien räpsiminen on tuollaisessa härdellissä lähes mahdotonta, joten kuvitus voi taas olla vähän tylsempää. Koitan kuitenkin loppuun asti välttää kuvattomia postauksia, ne kun blogilistassa näyttävät niin sieluttomilta. Myökään kotipeilin edessä en ala nyt pousailemaan, itsetunto ei tässä rimpulakunnossa anna periksi :) Tähän siis kylkeen jotain, mikä suunnilleen kuvastaa ajatuksiani illan treeniseuraa satunnaisesti vilkuiltuani.

Ps. Ette muuten voi edes kuvitella miten paljon toivon täysin normaalia, tervettä kuntoa ja ikävöin niitä "nyt menee ihan helvetin lujaa" -treenejä...

Salinvaihtoa

SPM testaa... Eipäs testaakaan, vaan jää pysyvämmäksi riesaksi Salmisaaren Elixialle. Uuden salin myötä Kalasataman Easyfit jää tältä erää pois kuvioista.

Easyfitissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta Elixian kohtuullisen hyvä jäsenyystarjous, lapsiparkki, mahdollisuus treenata kaikilla ketjun keskuksilla ja tyttöystäväni astuminen kyseisen firman palvelukseen sinetöivät päätöksen. Lapsiparkki helpottaa arkea ja ajankäyttöä, kun treenit voi hoitaa "kakaroiden kanssa" kerralla, eikä vuorotelle

Salmisaaren Elixiahan on valtava, kaikenlaista minulle suht turhaa oheistoimintaa löytyy yllin kyllin. Mutta myös vapaiden painojen alue on kattava, eikä mitään oleellisia laitteitakaan puutu. Hieman oudosti osa painopakkavehkeistä on sijoitettu eri kerrokseen, mutta kun ei supereita tms niihin liittyvillä tee, no problem. Pienempiin saleihin tottuneelle tilan avaruus on todella mukavaa, ei tarvi kylki kyljessä ähistä. Tosin ei se aina haittaisi, tänään pyöri punteilla Virmajoki, tai ainakin erittäin hyvä kaksoisolento ;)

Pukuhuone ja suihku & saunatilat ovat myös suorastaan luksusta Laruun tai Easyfittiin verrattuna, joten en keksi mistä valittaisi, kuin korkeintaan kasvaneesta salimaksusta.

Itse treeni kulki hienosti, viime viikkojen sairastelu ja takkuiset treenit alkavat siirtyä historiaan. Vähän turhaankin himmailin, treenin jälkeen tuntui että olisi voinut repiä kovempakin. Homma nousuun taas.

Takaisin lähtöruutuun

Blogissa on ollut hiljaisin postaustahti koko sen olemassaolon aikana. Johtuen vain siitä, ettei mitään bodyelämään liittyvää kerrottavaa ole ollut.

Ihan kuin syksyn mukanaan tuoma ilmastollinen ja henkinen matalapaine (en ole lainkaan syysihminen) ei olisi riittävää, olen kärsinyt pitkittyneestä flunssasta. Mikä pahinta, tauti ei ole lyönyt kunnolla päälle esimerkiksi kuumeella ja kaatamalla sänkyyn, vaan pelkästään toista viikkoa kestäneellä puolikuntoisella ja räkäisellä ololla. Ei ole siis päässyt kunnolla lepäämään ja parantelemaan, vaan tunnollisena on painettu töitä ja hoidettu arkea normaalisti. Treenaamiseen ei vaan ole riittänyt energiaa, eikä uskallusta.

Lyhyesti kerraten, viikolla 39 sain ensimmäisen treenikierroksen vedettyä läpi. Loppuviikosta käväisin jo aloittelemassa toista kierrosta ja silloin lentsu nosteli päätään - rankempi treeni ykkönen meni takkuisesti. Seuraava yritys oli treeni kakkosta viikon 40 keskiviikkona, se olikin jo yhtä tuskaa ja taistelua.

Sen jälkeen ainoa mitenkään kuntoiluksi laskettava toiminta on ollut viime lauantainen parisalsakurssi, kolmen tunnin intensiivikoulutus kuubalaisia rytmejä. Lähdin kauhunsekaisin tuntein tähän uuteen haasteeseen, sillä notkeuteni on jotain rautakangen luokkaa, eikä rytmitajukaan ole verenperintönä. Eihän se lopputulos mitään Dirty Dancingin highlightsia ollut, mutta yllättävän hyvin liikkeitä opittiin ja hetkittäin joku olisi voinut jopa tunnistaakin meidän tanssivan salsaa. Kolmen tunnin nopeasykkeinen tanssinopiskelu nosti hien pintaan ja vei kyllä voimat tehokkaasti, joten huomasi ettei viikonloppunakaan vielä ollut missään nimessä treenikunnossa.

Tämän viikon olen niistänyt ja yskinyt kaikkea epämääräisen väristä ulos onteloista, mutta olo alkaa olla jotakuinkin normaali. Tänään olisi ollut jo himoja salille, mutta ainoa mahdollisuus olisi ollut aamutreeni ennen töitä ja siihen ei käytännössä aika riittänyt millään. Sentään salireppu tuli jo eilen illalla pakattua, joten pienin askelin taas eteenpäin :)

"Valmennusjohdon" kanssa päätettiin että aloitan ohjelmani treenijakson alusta. Ensimmäisen jakson on tarkoitus olla kartoittava ja nyt se on levähtänyt niin repaliseksi etteivät tulokset anna yhtenäistä kuvaa. Palataan siis lähtöruutuun ja aloitetaan ohjelman ekasta kierrosta uudelleen - HUOMENNA!

Tahtoa, mutta ei kuntoa

En mielelläni kirjoittaisi valitusvirsiä, mutta koska blogi on realistinen kuvaus matkasta kehonmuokkauksen tiellä, vaikeitakin kausia on ylös kirjattava.

Treenikalenteri näyttää onnetoman tyhjältä, mutta se ei johdu innon vaan kunnon puutteesta. Ei paljon hankalammin olisi uusi treeniohjelma voinut alkaa.

Meillä kotona jyllää toista viikkoa sitkeä flunssa, joka tyttöystävälläni päätyi jo V-Pen kuuriin asti. Itse olen välttänyt pahimman, mutta sen sijaan päällä on sellainen puolikuntoinen "ollaanko tässä kipeenä vai ei" olotila. Olen jatkuvasti todella väsynyt.

Eilen revin itseni niskasta salille kokeilemaan treeni kakkosta ja pettymyshän siitä jäi päällimmäiseksi. Alku kyykkyineen ja koukistuksineen sujui vielä jotenkin kunnialla, rasituspäänsärkyä lukuunottamatta. Viimeisissä liikkeissä kuitenkin hyydyin ihan totaalisesti ja sarjat jäivät kesken. Bonuksena huojuvana lähtiessäni kaadoin sheikkeristä pohjat salin lattioille ja sain vielä palata luuttuamaan pahimmat sotkuni.

Illalla kotona huimaili ja nyt aamulla taas kuolemanväsymys herätyskellon soidessa, nenä tukossa ja kurkku karheana.

Vihaan syksyä, armottomasti.