I can accept failure, but I can't accept not trying

Edellisestä narinasta huolimatta treenit starttasivat uudelleen jo samana päivänä. Keskiviikkona ja torstaina 2. ja 3. treenit ihan asiallisesti. Esim:
- Smith-kyykky 2x4x125, 6x122, 8x120
- Reisikoukistukset 3x7x70
- 30 asteen vinopenkki smith 2x3x77, 6x75, 8x72
- Kapea penkki ojentajille smith 3x6x70

Tyttöystäväni mielestä ti-ke välisenä yönä minulla oli vielä kuumeilua, mutta ei kiinnostanut enää himmailla. Flunssa alkoi helpottaa päivä päivältä, torstai-aamu oli oikeastaan puoleentoista viikkoon ensimmäinen suht "normaali" olotilaltaan.

Perjantaina pidin välipäivän ja aikataulujenkin puolesta olisi ollut lähes mahdotonta ehtiä salille. Tänään heti aamusta nelostreenin pariin. Nelonen on ylivoimaisesti kaikista rankin ja paljasti julmasti heikentyneen yleiskunnon. Homman hailaittina oli mave 5x5x127 ja ekan kerran nousujohteisen mavettelu-urani aikana epäonnistuin. Kolme ekaa sarjaa ok keltaiselle, neljännellä jäin jo yhden vajaaksi (tästä syytän osittain keskittymisen herpaantumista, kun erehdyin vastaamaan edes lyhyesti tyttöystäväni tekniikkakritiikkiin ;) ). Jääräpäänä en vähentänyt painoja, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt... Tästä tulen saamaan niin sapiskaa valmentajaltani. Viimeinen sarja jäi sitten kolmeen toistoon, armottoman vitutuksen saattelemana.

Siihen päälle etukyykky 4x7x65 ja ei enää jäänyt paljon muuta sanottavaa kuin "mie romahdan". Huimaus, päänsärky, pahoinvointi - you name it, we got it. Räpistelin kuitenkin jotenkuten läpi loput treenin pienemmät liikkeet.