torstai 4. heinäkuuta 2013

Kovaa peliä kromipainoilla

Lepopäivän jälkeen pääsi taas tositoimiin. Johan tuonne salille himoilikin! Nyt korkattiin ohjelmaa olkapäiden osalta ja yllätyin jälleen iloisesti fiiliksistä. Homman kuvio oli seuraava:

All-out sarjat failureen 3 x 6-10 :
- Pystypunnerrus seisten tangolla
- Pystysoutu käsipainoilla vuorotellen

Jättiläissarjoina kolme kierrosta, 8-15 toistoa:
- Vipunostot sivulle kp
- Vipunostot taakse kp
- Vipunostot eteen kp
- Arnold-punnerrus
- Vipunostot taakse rinta vinopenkkiin tuettuna kp

Olkapääohjelma oli mukavan simppeli ja jättiläistenkin tekeminen helppoa, kun ei tarvi hyppiä pitkin salia eri suorituspaikkoihin (ja tuskailla kun joku nappiverkkari ehtii väliin kesken jättisarjan).


Pieni kulttuurishokki iski kun tajusin miten pienillä painoilla olkapäitä joutuu tekemään. Aiemmin kromipainojen teline on saanut olla ihan rauhassa tyttöjen käytössä. Allouttien jälkeen ei tarvinnutkaan tehdä enää mitään kaksinumeroisilla painoilla.

Olen aiemmin laiminlyönyt olkapäitä ihan liikaa ja saanutkin siitä jo palautetta - yläkropan muuten kehittyessä, olkapäät ovat jääneet varjoon. Ennen deltsit on sohittu parilla liikkeellä ohimennen muiden, mielestäni tärkeämpien lihasten välissä. Detikoitu olkapääpäivä repi hereille ihan uusia fiiliksiä. Tuntui urpolta että niin pienillä painoilla vain olkapäitä kurittaen saa sellaisen poltteen päälle ja hien roiskumaan. Kun aktivoitiin lihaksia jotka ennen ovat päässeet sluibailemaan treeneissä, vaikutus oli selkeä.

Olen koittanut parantaa tapojani myös ruokavalion osalta, joskin olen edelleen aivan liian kaukana ohjelman vaatimasta ja syön liian vähän jopa 2500 kalorin ohjeisiin nähden. Syöminen on ongelma, en koe näläntunnetta, vain mieliala muuttuu äkäiseksi verensokerien laskiessa. Liian usein unohdan syödä. Nyt on kännykässä hälytykset ruoka- ja välipala-aikoina, jottei ihan pääse jäämään väliin. Mutta olen myös liian laiska ja mielikuvitukseton ruokailujen suhteen, joten jos ei tyttöystäväni ole iskemässä ruokakulhoa nenän eteen ja vahdi että sen kauhon kurkkuuni, meinaa jäädä aina vajaaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti