keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kroppa käskee levätä

Olkapäät sain tehtyä eilen kahvakuulilla lähes ohjelman mukaisesti, joten siitä jäi ihan hyvä omatunto. Lisäksi vetelin vatsarullan kanssa 3 x max. Eli voisi kuvailla - ihan ok tai ainakin parempi kuin ei mitään.

Ulkona treenaaminen loi illuusion ettei tämä nyt tunnu missään, kun hiki ei illan raikkaudessa puskenut pintaan samaan tahtiin kuin salilla. Tutun poltteen deltseihin sai kuitenkin. Teoriassa olisi voinut hinkkailla enemmänkin, mutta illallinen puski jo niskaan ja energiat oli matalalla kun ruokailut viivästyivät. Lasten kanssa mökkeillessä on lähes mahdotonta pitää kiinni tankkausaikatauluista säntillisesti.

Mutta jotain outoa kropassa nyt on meneillään. Olen todella väsynyt ja hieman passiivinenkin. Yöunta on saanut 7-8 tuntia, silti aamulla herää väkipakolla. Elämä ei starttaa millään ilman 3-4 kahvikupillista. Päiväunetkin on lasten kanssa torkuttu ja ellei minua olisi niiltäkin herätelty, olisin voinut vetää unta palloon tuntikaupalla.

Viime yönä heräsin järkkyyn päänsärkyyn. Nappasin särkylääkettä ja aamulla oli vain niskajumitus jäljellä. Iltapäivällä sitten saunatuvassa erään pikaisen... "aerobisen treenin" loppuhuipennuksessa päänsärky palasi salamannopeana aaltona, takaraivosta puoli päätä puuduttavaksi. Taas buranaa naamaan.

Stressin laukeamista, totaalista niskajumia, ylikuntoa, mitä lie? Treenejä on viime viikkoina ollut 5-6 viikossa ja lepopäiviä liian vähän. Ei mitenkään mahdotonta että laiskistunut kroppani ei pysy ihan tahdissa mukana ja protestoi.

Nöyrryn varoitusmerkkien edessä ja ainakin tältä päivältä saa jäädä kuulailutkin väliin. Keskitytään nauttimaan mökkeilystä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti