Tuloksia vai nautintoa?

Edellinen postaus pisti miettimään treenaamista syvällisemmin. Kumpi on tärkeämpää, tavoitteellinen treeni, vai treeni josta tulee se älyttömän hyvä fiilis? Nämähän eivät välttämättä kulje käsi kädessä.

Mukavaa ja omasta mielestään tehokasta ohjelmaa voi vetää, saada itsensä hetkeksi pumppiin ja pakottamaan, tuntea olonsa huipuksi. Tai, kuunnella kun ammattilainen sanoo mitä pitää tehdä, että pääset tavoitteisiin.

Työtä voi olla paljon enemmän, se ei välttämättä ole läheskään niin kivaa, eikä pikaisia tuloksia ole odotettavissa.

Treenimotivaatiosta minulla ei ole puutetta. Olen koukussa ja himoitsen hikoilua punttien parissa. Nautin siitä jos huomaan treenaavani kovempaa kuin kukaan muu salilla sillä hetkellä. Nautin siitä kun viimeisen sarjan jälkeen täytyy keskittyä äärimmilleen että saa puntit vielä edes jotenkuten nätisti lattialle tai telineisiin. Nautin siitä että tyttöystäni naureskelee vieressä, kun lojun omassa hikilätäkössäni lattialla henkeä haukkoen ja irvistellen. Nautin siitä että polttaa, sattuu ja pakottaa.

Mutta kumpi on tärkeämpää, tavoitella tavoitettaan vai riuhtoa rautoja omaksumallaan tavalla, jonka tietää ottavan hetkeksi heti lihaksiin ja tarjoavan hyvät endorfiinihumalat?

Toivoisin löytäväni kultaisen keskitien. Vielä enemmän toivon että ohjelmakokonaisuus johon olen nyt itseni heittänyt likoon, muuttuisi sellaiseksi kun juttuun saa ajettua itsensä sisään.

Minulla on myös tavoite, jonka voi kiteyttää ilman sanoja tämän postauksen kuvaan. Tämä kroppa tuijottaa jääkaapin ovessa, minulle motivaatioksi ja tyttöystävälleni kylmiä väreitä tuottamaan. Tuohon pisteeseen kun pääsen, olen äärimmäisen tyytyväinen. Oletettavasti tyytyväinen on myös tyttöystäväni siinä vaiheessa ;)

Älkää tulko sanomaan minulle että se on mahdotonta, vaan tulkaa sanomaan mitä sen eteen pitää tehdä.