tiistai 23. heinäkuuta 2013

Treeniä loman lomassa

Terveiset jälleen mökkihöperöiltä, järven äärelle tänään tie vei. Tosi kehonrakentajahan ei kuulemma mökkeile, mutta me emme voi vastustaa kiusausta :)

Ei kuitenkaan huolta. Salikamppeet on mukana ja lähipitäjän urheiluhallista löytyy punttis. Ellei innostuta ajelemaan 40km päähän Lappeenrantaan, josta löytynee jo valinnanvaraakin. Jos lorvikatarri oikein pahasti iskee, löytyy toki vielä kahvakuulat, joita voi riuhtoa menemään.

Treenit ovat sujuneet kuten pitääkin. Maanantaina tunkattiin kädet ja tänään ennen mökille lähtöä oikein kunnon hapotus olkapäille. Energiaa riitti ja innostuin niin että tein vähän ylimääräisiäkin olkapäille. Oli vaan niin kivaa melkein kyynelet silmissä taas polttaa deltsejä. Edelleen hämmästyttävältä tuntuu että vaikka olkapääpäivä on painojen osalta ylivoimaisesti kevyin, kaikista parhaan poltteen siinä saa kohdelihaksiin.

Maanantaina sain tehtyä myös kattavat vatsasetit, mutta tänään jäi väliin. Vanha tuttu alaselkäkipu oli taas ilkeästi hereillä... Oli kyllä ärtyneen tuntuinen jo eilen. Hetki meni pohtiessa mistä lie nyt kipeytynyt, kunnes keksin että sunnuntaina olin tehnyt ajankuluksi kolme sarjaa vatsoja voimapyörällä. Ja ihan tarkoituksella kunnolla alas asti. Taisi päästä selkä notkahtamaan kaarelle siinä ja sehän riittää.

2 kommenttia:

  1. Pistä jakoon joku killeri vatsajumppa? (:

    VastaaPoista
  2. Kokeile vaikka aiemmin jossain postauksessa mainitsemaani triplaa: 20 vatsarutisrusta (laitteessa tai vatsapenkissä), 20 jalkojen nostoa penkillä selällään maaten, 20 vartalon kiertoa 10kg paino käsissä (istu lattialla hieman taakse nojaten, paino noin rintakehän kohdalla). Nuo kolme putkeen ilman taukoa, sitten 2 min palautuminen. Toista 2-4 kertaa. Jos tuo on liian helppo, niin pistetään tiukempaa vinkkiä :-)

    VastaaPoista